Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentti kuvaa saamelaisilta aikanaan Suomen kansallismuseoon vietyjen esineiden palauttamisesta takaisin Saamenmaalle.
Kun yli 2 000 esinettä saapuu Inarin Saamelaismuseo Siidaan, niitä esittelevän näyttelyn avajaiset täyttyvät saamenpukuisista ihmisistä, jotka iloitsevat heidän juuriinsa liittyvien esineiden saapumisesta, mutta myös kritisoivat kolonialistista oikeutusta viedä saamelaisten esineitä kauas kotoaan etelän ihmisten 'eksoottisiksi pällisteltäviksi'.
Historian ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva, kertoo pakkosuomalaistamisen paineessa taustansa hylänneestä naisesta, jonka tarina nähdään kolmessa aikatasossa. Iäkäs kolttasaamelainen nainen Iida joutuu vanhan kotitilan myymisen ja kulttuuriperimän salaamisen suhteen kahden vaiheille, sillä pois tukahdutettu luonnonläheinen maailma alkaa hiipiä takaisin.
Rooleissa: Josh O'Connor, Isabella Rossellini, Alba Rohrwacher, Carol Duarte, Vincenzo Nemolato
Jokaisella meistä on oma ’chimeramme’ – jotain mitä yritämme saavuttaa, mutta emme koskaan löydä. Arthurille (Josh O’Connor) se on menetetty rakkaus, ja hänen johtamalleen rämäpäiselle, muinaisia hautoja ryöstelevälle konnajoukolle se taas on helppo rikastuminen. Löytääkseen kadonneen rakkaansa on Arthurinkin mentävä maan uumeniin ja kohdattava kuolleiden taakseen jättämät aarteet. Samalla Arthurille tarjoutuu mahdollisuus rakastua uudelleen – mutta onko hän valmis päästämään ’chimerastaan’ irti? Cannesin elokuvajuhlilla kriitikoilta häikäisevän vastaanoton saanut, Alice Rohrwacherin 80-luvun Italiaan sijoittuva renessanssiseikkailu vie katsojansa riemukkaalle matkalle kohti eläviä ja kuolleita. Elokuvaa tähdittävät Josh O’Connorin (mm. The Crown) lisäksi Isabella Rossellini ja Alba Rohrwacher.